Merenkurkun ja Vaasan seudun ympäristö on kivikkoista. Suurten kivien rykelmiä kutsutaan louhikoiksi ja pienempien kivien muodostelmia kivikoiksi. Ne ovat syntyneet, kun aiemmin merenpinnan ollessa korkeammalla vesi huuhtoi hienomman maa-aineksen pois ja jätti kivet paikalleen. Kivet peittävät paikoin maaston lähes kokonaan ja estävät samalla puiden ja muiden kasvien kasvun. Tällaisia kivikoita on kutsuttu joskus pirunpelloiksi koska aikaisemmin uskottiin, että itse piru on koonnut kivet muodostelmaan.
Vaasassa on myös kallioalueita ja ne sijaitsevat usein maaston korkeimmilla kohdilla. Kivikoiden ja kallioiden kasvillisuus poikkeaa usein lähiympäristön luonnon kasvilajistosta, sillä kuivuus ja niukkaravinteisuus luovat alueelle erityiset kasvuolosuhteet. Kallioalueiden kasvillisuus on niukkaa, mutta muistuttaa kuivaa tai kuivahkoa kangasmetsää. Puusto on harvaa ja koostuu pääasiassa hidaskasvuisista männyistä. Kallion painanteissa, joihin vesi kerääntyy, voi kasvaa kosteutta suosivia kasvilajeja, kuten suopursua ja tupasvillaa.
Kivikot ja kallioalueet ovat luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä. Niitä ei ole juurikaan hyödynnetty metsätaloudessa, joten alueille on kehittynyt eri-ikäistä puustoa. Myös kuolleet puut ovat usein jääneet paikoilleen, jotka ovat tärkeitä esimerkiksi monille hyönteislajeille. Kivikoiden ja kallioiden linnusto riippuu lähiympäristön metsistä. Alueella voi tavata esimerkiksi pajulinnun, vihervarpusen ja peipon. Huuhkaja ja korppi voivat pesiä rinteillä ja jyrkillä louhikoilla. Louhikot, kivikot ja kalliot ovat metsälaissa määriteltyjä tärkeitä elinympäristöjä, joiden ominaispiirteitä ja luonnontilaisuutta ei saa heikentää.
Parhaiten kallioita, kivikoita ja louhikoita pystyy ihailemaan lumettomana aikana. Vaasassa kallioita esiintyy etenkin:
- Gerbyssä
- Öjbergetillä
Kivikot ja louhikot ovat yleisiä:
- Öjenillä
- Pilvilammen lähistöllä